YHL

Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL on yliopistojen ja muiden korkeakoulutukseen ja tutkimukseen läheisesti liittyvien työpaikkojen henkilöstön edunvalvoja. YHL:ään kuuluu 17 jäsenyhdistystä ja sen jäsenmäärä on noin 5 000.

Jäseniämme työskentelee yliopistojen lisäksi myös Suomen Akatemiassa, Opetushallituksessa, Unigrafiassa,
Aalto Executive EducationissaVarastokirjastossaYliopistojen palvelukeskus Certiassa ja Pelastusopistossa.
Liiton jäsenistö koostuu erityisesti Organisaatiokaaviomuissa kuin opetus- ja tutkimustehtävissä toimivista työntekijöistä.

  1. YHL:n jäsen kuuluu hänen työpaikallaan vaikuttavaan jäsenyhdistykseen. Jäsenyhdistyksen luottamusmiehet tarjoavat lähitukea työelämän ongelmissa.
  2. Jäsenyhdistyksellä on oma edustaja YHL:n hallituksessa. YHL valvoo ja kehittää jäsentensä oikeudellisia, palkkauksellisia ja yhteiskunnallisia etuja sekä tarjoaa ammattiyhdistystoimintaan liittyvää koulutusta ja muita jäsenetuja.
  3. YHL kuuluu Palkansaajajärjestö Pardiaan. YHL neuvottelee yhteistyössä Pardian kanssa jäsentensä työehdoista yliopistoissa ja valtiosektorilla.
  4.  YHL on suurin yliopisto- ja tutkimusalan edunvalvoja Suomen toimihenkilöiden keskusliitto STTK:ssa.

Organisaatio

YHL:n toiminnan perustan muodostavat 17 paikallista jäsenyhdistystä, jotka vaikuttavat kaikissa Suomen yliopistoissa sekä muissa opetus- ja tutkimusalan yksiköissä.

Lisäksi liitossa toimii sen edustamien ammattialojen omia toimikuntia sekä tasa-arvoon ja työsuojeluun keskittyneet erityiselimet, jotka kokoavat yhteen eri jäsenyhdistysten toimijoita sekä tuottavat ajankohtaista tietoa ja toimenpideohjelmia työelämässä tapahtuvista muutoksista.

Säännöt

YHL:n säännöt ovat luettavissa tästä.