Lukeminen kannattaa aina

Sain appiukolta joululahjaksi kirjan. Aika usein hän on katsonut asiakseen sivistää vävypoikaa kirjallisuudella ja hyvä niin. Tällä kertaa lahjaksi oli valikoitunut Jerusalemin heprealaisen yliopiston historian professorin Yuval Noah Hararin oivallinen teos ”Ihmisen lyhyt historia”.

Kirjassaan Harari tiivistää vajaaseen 500 sivuun ihmisen vaiheet yhdestä luontokappaleesta nykyiseen maailmanvaltiaaseen. Harari onnistuu tehtävässään mainiosti, vaikka näin suppeassa teoksessa joudutaankin paikoin oikomaan mutkia melkoisesti. Toisaalta tänä päivänä maailmanpolitiikkakin pyritään sisällyttämään 140 merkin twiitteihin. Vaihtelevalla menestyksellä.

Tämän päivän Suomessa käytävään keskusteluun kirja tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia. Erityisen kiinnostavia ovat Hararin näkemykset ja arviot Länsi-Euroopan noususta maailmantalouden osalta 1500-luvulta ja erityisesti 1700-luvun loppupuolelta lähtien.

Harvoin tulee ajatelleeksi niitä lähtökohtia, joista Eurooppa itse asiassa nousi nykyiseen ja erityisesti 1900-luvun asemaansa. Hararin sanoin ennen 1500-lukua ”Länsi-Euroopan provinssit olivat köyhä villi länsi, joka ei tuottanut kuin mineraaleja ja orjia. Pohjois-Eurooppa oli niin harvaan asutta ja barbaarinen, ettei se ollut edes valloittamisen arvoinen”.

Moniko osaisi tietovisassa vastata, että vielä vuonna 1775 Aasia vastasi 80 prosentista maailman taloudesta?

Mistä Euroopan (ja Euroopan myötä myöhemmin Yhdysvaltojen) huima nousu maailman taloudessa sitten johtui? Hararin mukaan modernin tieteen noususta ja kapitalismista, joihin kumpaankin liittyi yksi keskeinen oivallus. Modernin tieteen osalta tuo oivallus oli se, että ”me emme tiedä”. Seurauksena oli paitsi taito ja halukkuus lähteä etsimään tietoa, myös valmius kyseenalaistaa asioita, joita luulimme tietävämme.

Kapitalismin osalta oivalluksena oli luoton keksiminen, jonka perusteella pystyttiin rakentamaan nykyhetkeä tulevaisuuden kustannuksella. Olettamuksena oli, että varamme ovat tulevaisuudessa nykyisyyttä suuremmat. Erilaisia ja mittaviakin investointeja saatettiin siten tehdä velaksi.

Näiden kahden erillisen oivalluksen seurauksia olivat muun muassa löytöretket, nykyiset taloudelliset järjestelmät osake-yhtiöineen ja lopulta teollinen vallankumous. Tässä kolumnissa jätän kohteliaasti ottamatta kantaa näiden tapahtumien väistämättömiin ja kiistattomiin lieveilmiöihin. Yhdessä ne joka tapauksessa johtivat Euroopan ennen näkemättömään, rajuun ja nopeaan vaurastumiseen. Eurooppa oli 1900-luvun alkuun mennessä noussut maailman kärkeen niin talouden, hyvinvoinnin, edistyksen kuin politiikankin osalta.

Miten tämä nyt sitten liittyy nykypäivän Suomeen? Siten, että taidamme tällä hetkellä omassa pienessä mittakaavassamme toimia täysin päinvastoin kuin Eurooppa menneinä vuosisatoina. Riippumatta hallituskoalitiosta vaihtoehdottomuuteen perustuva politiikkamme ei oikein tunne termiä ”me emme tiedä”. Velaksi emme uskalla tulevaisuuden kasvua odotellessa elää. Ja lopulta velaksi elämistä pelätään siinä määrin, että tieteestä ja koulutuksesta leikataan rajusti.

Historian valossa poliittinen valtavirtamme ei vaikuta varsinaiselta menestystarinalta. Päinvastoin sen voi nähdä johtavan näivettymiseen sekä taloudellisen toimeliaisuuden ja kasvun hidastumiseen. Muutaman sadan vuoden perspektiivillä olisikin ehkä fiksumpaa satsata – vaikka velaksikin – esimerkiksi koulutukseen ja tutkimukseen. Se olisi riskinottoa tulevien sukupolvien kustannuksella, mutta todennäköisesti erittäin hyvillä ja kohtuullisen varmasti toteutuvilla vedonlyöntikertoimilla.

Kaipaisimmeko Suomeen ripauksen tulevaisuudenuskoa ja rohkeutta?

Niko Simola
Kirjoittaja on Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja.