Liika sivistynyt?

Sivistysyliopisto-sanaa on alettu käyttää kilpenä monenmoisissa yliopiston uudistamiseen tähtäävissä kamppailuissa. Käsitettä on vaikea määritellä, ja siksi se kelpaakin tapaukseen kuin tapaukseen, kun halutaan puolustautua poteroista käsin. Ihan harmittaa tuon jatkuvan puolustuksen välineeksi valjastetun hyvän sanan puolesta. On jo aivan hilkulla, että se kääntyy itseään vastaan: sen heittäminen keskusteluun alkaakin merkitä muutosvastaisuutta tai siitä tulee mitään merkitsemätön hokema, aivan kuin kilpailukyky tai ylivelkaantuminen – tai sote.

Jos sivistys-sanaa käytetään tolkuttomasti, se on yhtäkkiä vitsi, ja joku saa siitä lyömäaseen omiin tarkoituksiinsa. Siitä tulee jollakin tavalla erottelevaa: me ja nuo muut. Ja ne ”muut” voivat, yllättäen, alkaa puhua meistä ”kaiken maailman dosentteina”.

Katselin videolta Professoriliiton tämän syksyn seminaarin esityksiä ja paneelikeskustelua. 28. lokakuuta pidetyn seminaarin aiheena oli ”Vieläkö saa puhua sivistysyliopistosta?” Seminaarissa asiaa ei tietenkään käsitelty samasta näkökulmasta kuin tuossa johdannossani. Jälkikäteen ajateltuna se kulma olisi ollut myös hyvä pohdinnan aihe. Saako puhua?

Paneelin ensimmäisessä puheenvuorossa professori Pekka Aula muistutti, että eivät yliopistot voi monopolisoida sivistystä, sitä ei voida tarkastella pelkästään yliopistojen kautta. Hänen mukaansa sivistys voi Suomessa kohtuullisen hyvin. Mutta miksi se on liitetty yliopisto-sanaan? Ja miksi se niin usein keikkuu mielenosoitusten kylteissä ja juhlapuheiden otsikoissa? Eivätkö yliopistolaiset luota siihen, että sana yliopisto jo pitää sisällään monipuolisesti tulkinnat sivistyksestä?  Tarvitseeko se kullatun kruunun?

Videoiden katselu oli mielenkiintoista siksikin, että sain vähän nauttia jälkiviisaudesta. Tiesin USA:n presidentinvaalin tulokset, mutta sivistyksen merkitystä muun muassa äänestyskäyttäytymisessä pohtineet panelistit eivät. Jäin miettimään käsitteitä tunne ja tieto. Tietenkään ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Mutta voidaanko sanoa, että se jolla on paljon tietoa, äänestää jotenkin paremmin kuin se, joka luottaa tunteeseensa? Näin kärjistäen.

Sivistysyliopisto on terminä painunut ja painettu syvälle yliopistolaisten tajuntaan. Yliopistolaiset ovat myös sisäistäneet siitä johdetut arvot. Niinpä tuntuu oikeutetulta, että sen perään huudetaan myös todellisissa tilanteissa. On katkeraa, jos sivistys osoittautuukin vain etuliitteeksi.

Kun viime vuosina eri tilaisuuksissa olen kuunnellut yliopistoista irtisanottujen kertomuksia irtisanomistilanteista, lähes poikkeuksetta niissä tuli esiin kysymys: Miten sivistysyliopisto voi kohdella ihmisiä näin? Mahatma Gandhi on kuulemma sanonut, että kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten se kohtelee eläimiään. Tästä voi aueta rajoittamaton mahdollisuus tulkintoihin.

Koska minä en tiedä, mitä sivistys on, lainaan lopuksi filosofi, emerituskansleri Ilkka Niiniluodon pohdintaa syksyn 2010 Studia generalia -luennossa:

”Viisauteen ja sivistykseen kuuluu myös eettinen näkemys hyvästä elämästä ja oikeudenmukaisuudesta, ympäristöä ja yhteiskuntaa koskevasta vastuusta. Tietoa on käytettävä hyväksi tavalla, joka tukee ihmisten vapautta ja turvallisuutta, hyvinvointia ja perusoikeuksia. Tämä edellyttää moraalikasvatusta, joka on perheiden, koulujen, korkeakoulujen, yliopistojen, tieteen, taiteen, uskonnon, kansalaisjärjestöjen ja median yhteinen tehtävä.”

Terttu Nurro
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka on työskennellyt aikaisemmin myös yliopistossa.