TaYHY: Kannanotto henkilöstön mahdollisuudesta tulla valituksi uuden Tampereen yliopiston hallitukseen

Tampereen yliopiston henkilökuntayhdistys on lähettänyt kannanoton konsistorille.

Tampereen yliopiston henkilökuntayhdistys TaYHY ry on seurannut huolestuneena, kuinka siirtymäkauden hallitus on järjestelmällisesti ohittanut uuden Tampereen yliopiston hallituksen valintaprosessiin liittyviä oikeudellisia kannanottoja sekä yksipuolisesti rajoittanut konsistorin valtaa ja työskentelyä, tavoitteenaan estää yliopistoyhteisön henkilöstön osallistuminen yliopistoa koskevaan päätöksentekoon yliopiston hallituksessa.

Uuden yliopiston siirtymäkauden hallitus on ehtinyt antaa runsaasti esimakua johtamistavasta, jossa yliopistoyhteisöä ei osallisteta tai kuulla uutta yliopistoa koskevassa päätöksenteossa. Nyt siirtymäkauden hallitus haluaa toimillaan rajata henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia pysyvästi sekä varmistella omia asemiaan tulevassa hallituksessa keinolla millä hyvänsä.

Siirtymäkauden johdon toimintatavat yhdistymisprosessissa ja uuden yliopiston rakentamisessa ovat heikentäneet yliopistoyhteisön luottamusta siirtymäkauden hallitusta ja sen tekemiä päätöksiä kohtaan sekä heikentänyt yhteisön sitoutumista uuteen organisaatioon. Tämä on valitettavaa, sillä yliopistojen työntekijät rakentavat parhaillaan uutta yliopistoa hyvässä yhteishengessä.

Lukuisat oikeusoppineet ja Opetus- ja kulttuuriministeriö ovat todenneet, että henkilöstön rajaamista hallituksen ulkopuolelle ei edellytetä missään säädöksessä. Yliopistolain henki selvästi tukee yliopistoyhteisön osallistumista yliopiston päätöksentekoon.

TaYHY:n näkemys on, että yliopistoyhteisön mukanaolo uuden yliopiston ylimmässä päätöksentekoelimessä ei ole ainoastaan suotavaa vaan edellytys uuden yliopiston toiminnan onnistumiselle ja henkilöstön sitoutumiselle uuden organisaation toimintaan.

Tampereen yliopiston henkilökuntayhdistys vetoaa konsistorin jäseniin, että he 15.6. pidettävässä kokouksessa tekevät päätöksiä, jotka tukevat uuden yliopiston autonomiaa sekä henkilöstön ja koko yhteisön osallistumismahdollisuutta sitä koskevassa päätöksenteossa uuden yliopiston hallituksessa.

Tampereella 14.6.2018

Jorma Viikki

puheenjohtaja
Tampereen yliopiston henkilöstöyhdistys TaYHY ry