Voiko epävarmuudesta selviytyä?

Maamme hallitus on leikkauspolitiikallaan julistanut sodan korkeakouluille. Tämän seurauksena alkoi työpaikallani yt-neuvottelut. Neuvottelut käytiin, mutta vielä ei ole mitään tietoa siitä, mitä tuleman pitää. Joudun odottamaan työnantajan päätöksiä ainakin tammikuun puoleen väliin asti: odottavan aika on pitkä, sanotaan – ja niin minustakin tuntuu!

Työtoverit reagoivat jokainen omalla tavallaan: joku aktivoituu, toinen lamaantuu, joku juttelee vilkkaasti ja toinen vetäytyy kuoreensa. Työtehtäviin, joita ei aiemmin pidetty juuri minkään arvoisina, on nyt tunkua. Ilmapiiri on muutenkin tavallista hiljaisempi ja kireä: tuntuu, että kollega voisi yhtä hyvin haukkua minut pataluhaksi tai kehua maasta taivaisiin – siinä äärivaihtoehdot.

Jatkuva huhumylly tulevaisuuden skenaarioista pahentaa työilmapiiriä: mitä milloinkin ollaan ulkoistamassa. Kohta minunkin työt tekee joku Intiassa tai muussa halvan työvoiman maassa. Olen kuulemma onnenpekka, jos saan mahdollisuuden muuttaa sinne työn perässä. Yritän pysyä rauhallisena, vaikka mieli tekisi jo heittää hanskat tiskiin – käytännössä työt edistyvät jotenkuten.

Muutos ja turvattomuus ovat tulleet työelämään jäädäkseen. Aikaisemmin vain kiire ja suorittamisen nopea tempo stressasivat, nyt epävarmuus työpaikan pysyvyydestä lisää tähän ahdistuksen ja voimattomuuden tunteet. Voiko tästä sietämättömästä yhdistelmästä selvitä?

Onneksi pahan olon pyörteissä ymmärsin ottaa asioista selvää. Löysinkin kirjallisuudesta sopivia neuvoja. Vaikka yt-neuvotteluiden aikana ei aina tunnu saavan tietoa mistään, sitä voi silti yrittää hankkia juttelemalla esimiehen, luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa. Työpsykologien mukaan jo asiasta puhuminen auttaa, sillä keskustelu ja asioiden jäsentely parantavat oloa. Varsinkin luottamushenkilöiltä voi saada paljon apua, koska he voivat myös neuvoa esimerkiksi minkälaiset sopimukset ovat lainvoimaisia yms. Myös työterveyshuollossa kannattaa käydä juttelemassa, jos tuntuu oikein pahalta.

Yksi hyvä keino keventää tuskaa on ottaa etäisyyttä ja keskittyä vapaa-ajalla itselle miellyttäviin puuhiin: parempaan ruokaan, läheisten seuraan, luonnossa liikkumiseen, kulttuuririentoihin ja muuhun kivaan. Ei mukavan puuhan tarvitse olla ihmeellistä – tai edes maksullista – kunhan se on kivaa ja saa ajatukset muualle. On myös syytä pitää kiinni kuuluisista terveellisistä elämäntavoista – terveellinen ruokavalio, vähäinen alkoholinkäyttö, hyvät yöunet, säännöllinen päivärytmi…

Lopulta odotus loppuu ja saan kuulla kohtaloni. Luotan silloinkin siihen, että kävi miten kävi, apu on lähellä: liitto ja kenties jopa työyhteisökin tulevat helpottamaan oloani ja auttamaan minua eteenpäin. Kriiseistä voi helpoiten selviytyä muiden avulla!

Kaikille lämminhenkistä ja levollista joulunaikaa sekä tsemppiä vuoden 2016 haasteisiin!

Ennio Zuccaro

Kirjoittaja Helsingin yliopiston henkilökuntayhdistys HYHYn luottamusmies, joka työskentelee yliopistossa osastosihteerinä.