Joko ollaan perillä?

Olen havainnut itsessäni mielenkiintoisen yhdistelmän kärsimättömyytta ja hitautta. En jaksa asioiden pallottelua tai pikkutarkkaa hiomista kovinkaan pitkään, vaan janoan tuloksia ja asioiden loppuun saattamista. Toisaalta saatan helposti lykätä jonkin tarpeellisen hankinnan tekemistä useammankin vuoden. Ryhtymisen hitautta perustelen yleensä ekononomisilla syillä. Ei kannata tehdä hankintoja, joista ei ole varma. Usein tajuankin pärjänneeni niin pitkään ilmankin, että turha enää hankkia. Toki laiskuuskin voi olla taustasyynä hitaudelle, mutta jos voin laiskotella ja säästää samaan aikaan, niin mielestäni kyseessä on win-win-tilanne.

Olen ollut havaitsevani tällaista kärsimättömyyteen yhdistettyä hidasta reagointia myös yliopistojen rahoituksessa: Mitäpä merkitystä perustutkimuksella ja pitkillä aikasarjoilla on, jos rahoittaja arvostaa kansantaloutta heti huomenna hyödyntävia pikaselvityksiä ja -sovelluksia. Euro sisään, kaksi ulos. Samaan aikaan on kuitenkin otettu erittäin pohdiskeleva ote vaikkapa digitalisoimiseen. Pilotointihankeita kyllä pyöräytetään, mutta kaikenlaista pitkäjännitteistä kehittämistä ja investointia harkitaan pitkään ja hartaasti. Jospa yliopistojen järjestelmät ja toimintatavat sillä aikaa saapuvat digiaikakaudelle aivan itsekseen. Ja mikä sen parempi vauhdittaja omaehtoiselle digitalisoitumiselle kuin leikkaukset, win-win.

Toivon poliittisille päättäjille kärsivällisyyttä ymmärtää, ettei koulutuksen ja tutkimuksen hyötyjä mitata kvartaalein. Tieteen teossa ja koulutuksessa ennustettavuus ja muutosten seurausten arviointi ovat lähes elinehtoja. Meillä ei ole varaa testata empiirisesti, missä kohtaa tulee vastaan se yliopistolaitoksen selän katkaiseva korsi.

Yliopistojen johto on hallitusten leikkausten edessä kovin voimaton. Toivon kuitenkin heille malttia käydä keskustelua priorisoinneista, jotka ovat kipeitä yhteisöillemme. Myös juustohöyläleikkaukset ja palveluiden karsiminen ohjaavat toimintaa. Yliopistojen päättäjien ja operatiivisen johdon tulee pystyä perustelemaan miten leikkauksiin kohdentamisratkaisuihin on päädytty ja millaiseen yliopistoon ne johtavat.

Tiina Kotti

Kirjoittaja työskentelee Aalto-yliopistossa opintohallinnossa ja toimii paikallisyhdistyksensä hallituksessa ja luottamusmiehenä. Lisäksi hän on mukana Pardian PlusMiinus30-toimintaryhmässä ja tanssii vapaa-ajallaan salsaa. Parasta ay-toiminnassa on hänestä tutustuminen uusiin asioihin ja ihmisiin.